Eikö ole erikoista, että työelämässä kuormittuminen ja uupuminen ovat jatkuvassa kasvussa – kaikesta valistuksesta huolimatta? Ajattelepa omaa työpäivääsi. Kumman tavan useimmiten valitset: työn loppuun saattamisen, kehon ja mielen stressioireista välittämättä, vai työhanskojen naulaan ripustamisen viideksi minuutiksi, jotta voit pysähtyä ja huilata ja jatkaa vasta sitten? Jep, ensimmäinen vaihtoehto tuntuu voittavan useimmiten.

Jos työntekijä on tottunut ohittamaan kehon ja mielen stressioireet ja panostamaan vain työn tuloksen parantamiseen, on vaarana ylikuormittuminen ja uupuminen. Uupuminen onkin usein tunnollisten, vastuullisten ja hyvää tulosta takovien työntekijöiden päivittäinen tuttu. Työtä tehdään välittämättä tärkeimmästä työkalusta, eli kehosta. Jos kyseessä olisi tylsistynyt saha, ammattilainen tuskin jatkaisi työtään, vaan pitäisi tauon ja teroittaisi työvälineen. Samoin, jos porakoneesta tyhjenee akku, pidettäisiin lataustauko.

Keho ja mieli tarvitsevat myös huilitaukoja. Usein huilailu tarkoittaa rentoutumista, tai jonkin muun tekemistä kuin mitä työ pitää sisällään. Liian usein sorrutaan ajattelemaan, että tulosta saadaan aikaan vain tekemällä enemmän. Se on kuitenkin vain pikajuoksijoiden strategia. Työelämässä pitäisi jaksaa läpi koko aikuiselämän.

Muutoksen tekeminen ei olekaan helppoa. Kun jotain on opittu ja se on lujittunut aivojen toimintakaavaksi, on vaikeaa ottaa käyttöön uudenlaista strategiaa, koska aivot haraavat vastaan. Mietitään vaikka suhtautumistamme ilmastonmuutokseen. On yleisesti tiedossa, että muutoksen hintalappu tulee ylittämään käsityskykymme. Silti, kuinka moni meistä on vähentänyt kulutustapojaan, tai siirtynyt kasvisyöjäksi? Niinpä. Sama pätee palautumiseen. Liian usein pysähdymme vasta, kun on pakko – kun uuvumme tai sairastumme. Ilmastomuutoksen kohdalla siinäkin toimitaan vasta kun on pakko ja valitettavasti liian myöhään.

Jotta näin ei kävisi, paradigman muutoksen pitää läpäistä koko organisaatio. Sen pitäisi koskettaa niin yksittäisen työntekijän ajattelua kuin työpaikan arvoja. Arvojen pitäisi näkyä käytännön konkreettisina arjen valintoina. Palkitaanko vuosi-gaalassa vuoden pysähtyjä, vai suorittaja? Kehutaanko hikipinkoa, vai vuoden päiväunien ottajaa? 

Lisäksi uusien rutiinien omaksumisessa voi olla kannattavaa keskittyä pieniin muutoksenteon askeliin, jotta aivot saadaan huijattua uuden omaksumiseen.

Voisiko teidän vuoden projektina olla pysähtymisen merkityksen tutkiminen? Tutkia ja pohtia, mitä pysähtyminen tarkoittaa juuri teidän kohdalla, millä tavalla sille luodaan tilaa, miten se vaikuttaa palautumiseen, työhyvinvointiin, työn tulokseen ja työpaikan käytävillä kuuluvaan naurun määrään? Voisiko tässä olla jotain, jonka tutkiminen voisi kiinnostaa? Kokeile vaikka, ihan vain näyttääksesi itsellesi, ettei se toimi juuri sinun kohdallasi.

Palautumisen vallankumous-puheenvuorossa entinen työelämän sarjauupuja valottaa, miten pienillä muutoksilla voi palautua jo työpäivän aikana, eikä vasta vapaalla. Ja millainen arvojen muutos pitää tehdä, jotta tärkein työkalu, keho ja mieli, pysyvät terävinä läpi työelämän.